...Jos tietäisin hänen tietävän, että minä kiipeän näiden vuorten yli hänen takiaan, niin silloin minä voisin kiivetä. Mutta aivan yksin siitä ei tule mitään. Ja Muumipeikko kääntyi ja alkoi palata hitaasti takaisin pitkin omia jälkiään...
Aika moni meistä tiesi, seurasi ja kannusti kulkuamme. Ja yhtä monta syytä oli lähteä ja kiivetä kuin oli kapuajaakin. Mutta Muumipeikko oli oikeassa Taikatalvessa, yksin siitä ei tulisi mitään. Eikä varmasti olisi yhtä hauskaa!
Arki alkoi rytinällä. Lapset kiukuttelevat ja koettelevat rajojaan oikein kunnolla ja sitten taas syliin, ikävä on siis ollut. Niin ja sama juttu koiran kanssa. Keskiviikkona palattiin, perjantaina jo painettiin töissä. Tosin vähän ihmetellen, että mitäs täällä pitikään tehdä. Ilmeisesti aika hyvin rentoutuneena, kun olin unohtanut kaikki salasanat, niitä on sitten pitänyt soitella auki. Joulukiireitä, mutta onneksi kaupan seinällä on vielä kuvia reissusta , niin voin vaivihkaa ohimennessäni vilkuilla ja muistella. Asiakkaat ovat kovasti kyselleet matkasta, mutta todella vaikea vastata muutamalla sanalla noin vaikuttavasta kokemuksesta. Onneksi seurakuntatalolla sain kertoa vähän enemmän ja näyttää seinälle matkakuvia. Melkein liikutuin itsekin kun katselin kuvia huipulta. Oli ne maisemat ja se kokemus upea! Olinko minä siellä? Välillä iskee epäusko.
Muuttiko matka mitään? Vaikea sanoa vielä, mutta ainakin kahvinjuonti loppui. Vannoin niin monesti, etten enää ikinä latki teetä, mutta toisin kävi. Töissäkin on vielä ruokajuomana vihreä tee, ei sentään inkivääri- tai mustatee. Niitä tuli ehkä juotua liikaa. Ja mies väittää, että yritän luistaa suihkusta, heh heh. Ja kuljen työmatkat verskoissa ja fleecepusakoissa. Ehkä se tästä...
Synninpäästön sain Saanalta 6v yhtenä iltana. Äiti, minä olen kyllä tyytyväinen, että olit siellä Nepalissa. Minua kiinnostaa kovasti se Mount Everest. Hui!
Tuhannet kiitokset kaikille meitä kannustaneille ja iso rutistushali kapuajille sekä Samulille!
Joulunodotusta,
Tanja
