Glad midsommar!
Hej igen, oj vad tiden rusar iväg!
Sommaren är äntligen här... enligt almanackan, i Vasa har vi ganska kyligt idag och hotfulla moln.., men midsommarfirandet börjar snart och visst är det skönt med ljusa kvällar och nätter.
Trots att min semester började för två veckor sedan har det varit fullt program. Alla barnen är hemma; Kurt sommarjobbar på sjukhuset, Emil gör kostnadskalkyler för ett byggföretag, Jakob har ännu några morgnar kvar i Dragsvik sedan blir det jobb på bostadsmässan och Sara håller mej sällskap på dagarna och hjälper till med ett och annat här hemma. Det är alltså full rulle och ungdomarna kommer och går, äter - och sover ibland, men det är härligt med liv och rörelse.
Ännu har jag inte hunnit städa här hemma som jag tänkt och trädgården är lika vildvuxen som vanligt, jag förstår inte hur jag hinner med allt då jag jobbar...
Idag har jag alterneringsledigt första dagen - det känns lite konstigt, nästa gång jobbar jag 12.6.2009... och före det finns det mycket på programmet, främst då klättringen upp till Island Peak - orsaken till att jag äntligen kom mej för att be om alterneringsledigt.
Träningen har börjat löpa ganska bra sedan jag blev ledig, joggigturer och vandringar med hunden, gym, simning, cykelturer och "klättring" på lokala Öjberget har jag hunnit med. Rodd och paddling är aktuellt nu, för om drygt en vecka får jag igen delta i Postrodden, denna gång med start från Holmön utanför Umeå och vi tar oss över till Björkö i Vasa skärgård. Vi hoppas på bra väder! I slutet av juli står Botniacyklingen på tur, så jag försöker cykla till villan i Oxkangar, Oravais då jag orkar och har tid, en bra träningstur på ca 57km.
Nu bär det dock av till Caprera här i Vasa skärgård, lite städning i stugan inför midsommaren och på fredagen har vi traditionellt firande med hela släkten (ifjol var vi över 50 om jag inte minns fel..) och Österbottens läckraste och mest mångsidiga smörgåsbord. Det blir roligt att igen träffa hela släkten och minnas barndomssomrarna på vår trevliga holme!
Tino börjar sin semester nästa vecka så då tillbringar vi mycket tid på Kalotskatan i Oxkangar, med paddling och fiske.
Glad midsommar!
Atti
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Sälää
Urheilujoukkueen kauden aikana on usein todella vähän onnenpäiviä. Mestaruusjuhlia kaikki eivät voi päästä juhlimaan, mitalikahvitkin ovat harvassa. Saunailtojakaan ei post-kylpylähuuma-aikakaudella enää montaa ole, hyvä jos yksi kauden päätteeksi. Jokaiseen kauteen mahtuu kuitenkin muutama varma ilon hetki, jolloin ei todellakaan kannata olla poissa harjoituksista. Tarkoitan tietenkin Sälä-päiviä. Eli niitä erityisen kauniita päiviä kun isokokoinen joukkueen manageri vaappuu hallille itsensä kokoisten pahvilaatikoiden kanssa. Nuorempien pelaajien silmät alkavat kiilua. Joku kuiskaa “sälää”. Kokeneemmat yrittävät peitellä innostustaan mutta heidänkin sisimmässä kutisee, ihan kuin olisi joulu. Tulee t-paitaa, hikinauhaa, mailakassia, pelisukkaa ja kaiken maailman oheissälää, joilla ei mitään tee mutta on pakko saada, koska saa ilmaiseksi ja muutkin ottaa. Mutta oi kuinka kivaa sitä on saada ja kuinka onnelliseksi sitä tulee.
Toista se on vuorikiipeilijällä. Sälää kun ei kukaan ole tuputtamassa. Myymässä kyllä. Ja hyvään hintaan tietenkin, siis myyjän kannalta. Veikka Gustafsson laittoi asuntosäästönsä Everest reissuun, eikä ihme. Markkinamiehet ja “kokeneet” vuorilla kävijät keksivät äkkiseltään toistasataa härveliä, jota ilman ei huiputus ei ole mahdollista, hyvä jos hengissä selviää. On t-paitaa (=synteettinen, hengittävä, kuivana pysyvä, ei haiseva,itsestään kuivuva aluskerrasto) jostain uhanalaisesesta vuorikauriin alusvillasta, alavuorikenkää, ylävuorikenkää, reppuun integroitua lumivyöryssä hengittämisen mahdollistavaa systeemiä, puhuvaa telttapatjaa.. Kaikki varusteet on tietenkin tehty maailman kalliimmista materiaaleista, muuten ei vain yksinkertaisesti selviä. Panee miettimään kuinka Tensing Norgay ja Sir Edmund Hillary pääsivät huipulle, varsinkin kun nykyilmasto taitaa olla monta astetta lämpimämpi kuin 55 vuotta sitten?
Myös meitä Kapuajia kohtaa vuoriseikkailijan pahin ongelma: ilmaisia Säläpäiviä ei ole. Eikä tule, ellei ole jo vähintään puolet maailman kasitonnisista ole taskussa. Me olemme kyllä päässeet hypistelemään ja tilailemaan sälää mutta ne kyllä kustantavat pienen omaisuuden. Suurimmalta osalta meistä kun vielä puuttuu lähes kaikki vuorilla tarvittavat härvelit. Ei olla ennen käppäilty kuuteen tonniin, harva on käynyt edes neljässä. Sälän tarve kasvaa jokaisella metrillä mitä merenpinnasta mennään ylös- tai alaspäin. Kuudessa tonnissa niitä tarvitsee jo pienen perheautollisen. Mutta ei siinä mitään, säläily on kuitenkin pääosin mukavaa hommaa ja onhan meillä toki mahtavat yhteistyökumppanit, kuten SASTA ja Camu, jotka tarjoavat tuotteitaan toverihinnoin. Saamme siis pitää asuntomme, ainakin toistaiseksi. Eikä varusteita tietenkään yhden reissun jälkeen komeroon laiteta murjottamaan, uusiin seikkailuihin lähdetään taas heti kun on vuosi, kaksi tai viisi säästetty ahkerasti. Ja mahtavinta näissä nykyisissä Star Trek tasoisissa sci-fi materiaaleissa on, että kestävät kyllä yhden vuoristoturistin elinaikaiset seikkailut.
Lopuksi vinkki niille, jotka haaveilevat vuoristoseikailijan elämästä. Jos ei iskä ole laittanut sinulle omaa rahastoa 90-luvulla, lotossa ei ole osunut kivasti tai palkka ei ole lentokapteenin tasolla, suosittelen vuoristosälän keräilyä pienissä erissä ja seikkailua planeetallamme sillä aikaa horisontaalisesti, mantereilla ja mieluiten jollain tasangolla, eikä liian pohjoisessa tai etelässä..
Vuoristosälämies
Edullinen yksiö viehättävän puistoalueen kupeessa vain kivenheiton päässä keskustasta.
Toista se on vuorikiipeilijällä. Sälää kun ei kukaan ole tuputtamassa. Myymässä kyllä. Ja hyvään hintaan tietenkin, siis myyjän kannalta. Veikka Gustafsson laittoi asuntosäästönsä Everest reissuun, eikä ihme. Markkinamiehet ja “kokeneet” vuorilla kävijät keksivät äkkiseltään toistasataa härveliä, jota ilman ei huiputus ei ole mahdollista, hyvä jos hengissä selviää. On t-paitaa (=synteettinen, hengittävä, kuivana pysyvä, ei haiseva,itsestään kuivuva aluskerrasto) jostain uhanalaisesesta vuorikauriin alusvillasta, alavuorikenkää, ylävuorikenkää, reppuun integroitua lumivyöryssä hengittämisen mahdollistavaa systeemiä, puhuvaa telttapatjaa.. Kaikki varusteet on tietenkin tehty maailman kalliimmista materiaaleista, muuten ei vain yksinkertaisesti selviä. Panee miettimään kuinka Tensing Norgay ja Sir Edmund Hillary pääsivät huipulle, varsinkin kun nykyilmasto taitaa olla monta astetta lämpimämpi kuin 55 vuotta sitten?
Myös meitä Kapuajia kohtaa vuoriseikkailijan pahin ongelma: ilmaisia Säläpäiviä ei ole. Eikä tule, ellei ole jo vähintään puolet maailman kasitonnisista ole taskussa. Me olemme kyllä päässeet hypistelemään ja tilailemaan sälää mutta ne kyllä kustantavat pienen omaisuuden. Suurimmalta osalta meistä kun vielä puuttuu lähes kaikki vuorilla tarvittavat härvelit. Ei olla ennen käppäilty kuuteen tonniin, harva on käynyt edes neljässä. Sälän tarve kasvaa jokaisella metrillä mitä merenpinnasta mennään ylös- tai alaspäin. Kuudessa tonnissa niitä tarvitsee jo pienen perheautollisen. Mutta ei siinä mitään, säläily on kuitenkin pääosin mukavaa hommaa ja onhan meillä toki mahtavat yhteistyökumppanit, kuten SASTA ja Camu, jotka tarjoavat tuotteitaan toverihinnoin. Saamme siis pitää asuntomme, ainakin toistaiseksi. Eikä varusteita tietenkään yhden reissun jälkeen komeroon laiteta murjottamaan, uusiin seikkailuihin lähdetään taas heti kun on vuosi, kaksi tai viisi säästetty ahkerasti. Ja mahtavinta näissä nykyisissä Star Trek tasoisissa sci-fi materiaaleissa on, että kestävät kyllä yhden vuoristoturistin elinaikaiset seikkailut.
Lopuksi vinkki niille, jotka haaveilevat vuoristoseikailijan elämästä. Jos ei iskä ole laittanut sinulle omaa rahastoa 90-luvulla, lotossa ei ole osunut kivasti tai palkka ei ole lentokapteenin tasolla, suosittelen vuoristosälän keräilyä pienissä erissä ja seikkailua planeetallamme sillä aikaa horisontaalisesti, mantereilla ja mieluiten jollain tasangolla, eikä liian pohjoisessa tai etelässä..
Vuoristosälämies
Edullinen yksiö viehättävän puistoalueen kupeessa vain kivenheiton päässä keskustasta.
Pitkästä aikaa
Että on aika vierähtänyt. Yhtäkkiä puolitoista kuukautta on taas hurahtanut ja juhannus jo kohta käsillä, vaikka minusta ihan juuri tavattiin porukalla Helsingissä Maailma kylässä festareilla.
Ensikertalaisena toukokuun lopussa järjestettävä tapahtuma oli minusta aivan ihana, väkeä oli liikkeellä ja aurinko paistoi. Kojuja, käsitöitä, mausteiden tuoksuja ja musiikkia, mutta myös paljon asiaa. Tapahtuma on juuri oikea paikka jos on kiinnostunut muista kulttuureista ja kenties hyväntekeväisyystyöstä. Kaikki suurimmat järjestöt olivat paikalla kertomassa toiminnastaan, mutta löysin myös monta ruohonjuuritasolla toimivaa yhdistystä joista en ollut kuullutkaan. Niiden joukosta voi hyvinkin löytää itseään puhuttelevan auttamiskohteen, tapahtuman tai oman kanavan vaikuttaa ja auttaa.
Meidän pisteessä saivat halukkaat tehdä itse rintamerkkejä ja ihan kiitettävästi Island Peakin huippu tai sarvikuonot ja kirahvit seikkailivat festarivieraiden takin rintamuksessa. Monille meistä merkkejä kertyi kotiinviemisiksi lapsille, lastenlapsille ja ystäville. Pientä lahjoitusta vastaan niitä saatettiin kuulemma jakaa työpaikoillakin...Kaiken kaikkiaan festarit olivat minusta varsin onnistuneet ja pääsinpä vielä herkuttelemaan nepalilaisella ruuallakin.
Festarit ja tapaaminen muutenkin aktivoivat vähän toimintaa. Tässä oli keväällä pitkä ajanjakso jolloin Nepal kyllä käväisi mielessä, mutta paljon muuta ei sitten ehtinytkään. Ollaan päästy aimo askel lähemmäs matkaa. Varustehankinnat ja lahjoituksien kerääminen pyörivät täysillä. Treenaukseen olen päässyt vähän kiinni nyt, kun flunssakierre on vihdoin taltutettu ja olen saanut suht "terveen paperit" . Kieltämättä olin lyödä muutaman kerran hanskat tiskiin. Että pitikö sitten juuri tämä talvi mennä näin, mutta ihmeen hyvin olen jaksanut lähteä liikkeelle. Luulin tilannetta toivottomammaksi, mutta vielä Rokuan reissun aikoihin olisin varmaan kontannut muiden perässä. Niin huono oli kunto. Toivottavasti siis vaan aika riittää kunnon kohottamiseen siihen tasolle etten heti hyydy.. nyt on kuitenkin uutta virettä ilmassa ja lupaan laitella kuulumisia nopeammin kuin puolentoista kuukauden kuluttua!
Tanja
Ensikertalaisena toukokuun lopussa järjestettävä tapahtuma oli minusta aivan ihana, väkeä oli liikkeellä ja aurinko paistoi. Kojuja, käsitöitä, mausteiden tuoksuja ja musiikkia, mutta myös paljon asiaa. Tapahtuma on juuri oikea paikka jos on kiinnostunut muista kulttuureista ja kenties hyväntekeväisyystyöstä. Kaikki suurimmat järjestöt olivat paikalla kertomassa toiminnastaan, mutta löysin myös monta ruohonjuuritasolla toimivaa yhdistystä joista en ollut kuullutkaan. Niiden joukosta voi hyvinkin löytää itseään puhuttelevan auttamiskohteen, tapahtuman tai oman kanavan vaikuttaa ja auttaa.
Meidän pisteessä saivat halukkaat tehdä itse rintamerkkejä ja ihan kiitettävästi Island Peakin huippu tai sarvikuonot ja kirahvit seikkailivat festarivieraiden takin rintamuksessa. Monille meistä merkkejä kertyi kotiinviemisiksi lapsille, lastenlapsille ja ystäville. Pientä lahjoitusta vastaan niitä saatettiin kuulemma jakaa työpaikoillakin...Kaiken kaikkiaan festarit olivat minusta varsin onnistuneet ja pääsinpä vielä herkuttelemaan nepalilaisella ruuallakin.
Festarit ja tapaaminen muutenkin aktivoivat vähän toimintaa. Tässä oli keväällä pitkä ajanjakso jolloin Nepal kyllä käväisi mielessä, mutta paljon muuta ei sitten ehtinytkään. Ollaan päästy aimo askel lähemmäs matkaa. Varustehankinnat ja lahjoituksien kerääminen pyörivät täysillä. Treenaukseen olen päässyt vähän kiinni nyt, kun flunssakierre on vihdoin taltutettu ja olen saanut suht "terveen paperit" . Kieltämättä olin lyödä muutaman kerran hanskat tiskiin. Että pitikö sitten juuri tämä talvi mennä näin, mutta ihmeen hyvin olen jaksanut lähteä liikkeelle. Luulin tilannetta toivottomammaksi, mutta vielä Rokuan reissun aikoihin olisin varmaan kontannut muiden perässä. Niin huono oli kunto. Toivottavasti siis vaan aika riittää kunnon kohottamiseen siihen tasolle etten heti hyydy.. nyt on kuitenkin uutta virettä ilmassa ja lupaan laitella kuulumisia nopeammin kuin puolentoista kuukauden kuluttua!
Tanja
Tilaa:
Kommentit (Atom)
