Sälää

Urheilujoukkueen kauden aikana on usein todella vähän onnenpäiviä. Mestaruusjuhlia kaikki eivät voi päästä juhlimaan, mitalikahvitkin ovat harvassa. Saunailtojakaan ei post-kylpylähuuma-aikakaudella enää montaa ole, hyvä jos yksi kauden päätteeksi. Jokaiseen kauteen mahtuu kuitenkin muutama varma ilon hetki, jolloin ei todellakaan kannata olla poissa harjoituksista. Tarkoitan tietenkin Sälä-päiviä. Eli niitä erityisen kauniita päiviä kun isokokoinen joukkueen manageri vaappuu hallille itsensä kokoisten pahvilaatikoiden kanssa. Nuorempien pelaajien silmät alkavat kiilua. Joku kuiskaa “sälää”. Kokeneemmat yrittävät peitellä innostustaan mutta heidänkin sisimmässä kutisee, ihan kuin olisi joulu. Tulee t-paitaa, hikinauhaa, mailakassia, pelisukkaa ja kaiken maailman oheissälää, joilla ei mitään tee mutta on pakko saada, koska saa ilmaiseksi ja muutkin ottaa. Mutta oi kuinka kivaa sitä on saada ja kuinka onnelliseksi sitä tulee.

Toista se on vuorikiipeilijällä. Sälää kun ei kukaan ole tuputtamassa. Myymässä kyllä. Ja hyvään hintaan tietenkin, siis myyjän kannalta. Veikka Gustafsson laittoi asuntosäästönsä Everest reissuun, eikä ihme. Markkinamiehet ja “kokeneet” vuorilla kävijät keksivät äkkiseltään toistasataa härveliä, jota ilman ei huiputus ei ole mahdollista, hyvä jos hengissä selviää. On t-paitaa (=synteettinen, hengittävä, kuivana pysyvä, ei haiseva,itsestään kuivuva aluskerrasto) jostain uhanalaisesesta vuorikauriin alusvillasta, alavuorikenkää, ylävuorikenkää, reppuun integroitua lumivyöryssä hengittämisen mahdollistavaa systeemiä, puhuvaa telttapatjaa.. Kaikki varusteet on tietenkin tehty maailman kalliimmista materiaaleista, muuten ei vain yksinkertaisesti selviä. Panee miettimään kuinka Tensing Norgay ja Sir Edmund Hillary pääsivät huipulle, varsinkin kun nykyilmasto taitaa olla monta astetta lämpimämpi kuin 55 vuotta sitten?

Myös meitä Kapuajia kohtaa vuoriseikkailijan pahin ongelma: ilmaisia Säläpäiviä ei ole. Eikä tule, ellei ole jo vähintään puolet maailman kasitonnisista ole taskussa. Me olemme kyllä päässeet hypistelemään ja tilailemaan sälää mutta ne kyllä kustantavat pienen omaisuuden. Suurimmalta osalta meistä kun vielä puuttuu lähes kaikki vuorilla tarvittavat härvelit. Ei olla ennen käppäilty kuuteen tonniin, harva on käynyt edes neljässä. Sälän tarve kasvaa jokaisella metrillä mitä merenpinnasta mennään ylös- tai alaspäin. Kuudessa tonnissa niitä tarvitsee jo pienen perheautollisen. Mutta ei siinä mitään, säläily on kuitenkin pääosin mukavaa hommaa ja onhan meillä toki mahtavat yhteistyökumppanit, kuten SASTA ja Camu, jotka tarjoavat tuotteitaan toverihinnoin. Saamme siis pitää asuntomme, ainakin toistaiseksi. Eikä varusteita tietenkään yhden reissun jälkeen komeroon laiteta murjottamaan, uusiin seikkailuihin lähdetään taas heti kun on vuosi, kaksi tai viisi säästetty ahkerasti. Ja mahtavinta näissä nykyisissä Star Trek tasoisissa sci-fi materiaaleissa on, että kestävät kyllä yhden vuoristoturistin elinaikaiset seikkailut.

Lopuksi vinkki niille, jotka haaveilevat vuoristoseikailijan elämästä. Jos ei iskä ole laittanut sinulle omaa rahastoa 90-luvulla, lotossa ei ole osunut kivasti tai palkka ei ole lentokapteenin tasolla, suosittelen vuoristosälän keräilyä pienissä erissä ja seikkailua planeetallamme sillä aikaa horisontaalisesti, mantereilla ja mieluiten jollain tasangolla, eikä liian pohjoisessa tai etelässä..


Vuoristosälämies


Edullinen yksiö viehättävän puistoalueen kupeessa vain kivenheiton päässä keskustasta.