Taikatalvi

...Jos tietäisin hänen tietävän, että minä kiipeän näiden vuorten yli hänen takiaan, niin silloin minä voisin kiivetä. Mutta aivan yksin siitä ei tule mitään. Ja Muumipeikko kääntyi ja alkoi palata hitaasti takaisin pitkin omia jälkiään...

Aika moni meistä tiesi, seurasi ja kannusti kulkuamme. Ja yhtä monta syytä oli lähteä ja kiivetä kuin oli kapuajaakin. Mutta Muumipeikko oli oikeassa Taikatalvessa, yksin siitä ei tulisi mitään. Eikä varmasti olisi yhtä hauskaa!

Arki alkoi rytinällä. Lapset kiukuttelevat ja koettelevat rajojaan oikein kunnolla ja sitten taas syliin, ikävä on siis ollut. Niin ja sama juttu koiran kanssa. Keskiviikkona palattiin, perjantaina jo painettiin töissä. Tosin vähän ihmetellen, että mitäs täällä pitikään tehdä. Ilmeisesti aika hyvin rentoutuneena, kun olin unohtanut kaikki salasanat, niitä on sitten pitänyt soitella auki. Joulukiireitä, mutta onneksi kaupan seinällä on vielä kuvia reissusta , niin voin vaivihkaa ohimennessäni vilkuilla ja muistella. Asiakkaat ovat kovasti kyselleet matkasta, mutta todella vaikea vastata muutamalla sanalla noin vaikuttavasta kokemuksesta. Onneksi seurakuntatalolla sain kertoa vähän enemmän ja näyttää seinälle matkakuvia. Melkein liikutuin itsekin kun katselin kuvia huipulta. Oli ne maisemat ja se kokemus upea! Olinko minä siellä? Välillä iskee epäusko.

Muuttiko matka mitään? Vaikea sanoa vielä, mutta ainakin kahvinjuonti loppui. Vannoin niin monesti, etten enää ikinä latki teetä, mutta toisin kävi. Töissäkin on vielä ruokajuomana vihreä tee, ei sentään inkivääri- tai mustatee. Niitä tuli ehkä juotua liikaa. Ja mies väittää, että yritän luistaa suihkusta, heh heh. Ja kuljen työmatkat verskoissa ja fleecepusakoissa. Ehkä se tästä...

Synninpäästön sain Saanalta 6v yhtenä iltana. Äiti, minä olen kyllä tyytyväinen, että olit siellä Nepalissa. Minua kiinnostaa kovasti se Mount Everest. Hui!

Tuhannet kiitokset kaikille meitä kannustaneille ja iso rutistushali kapuajille sekä Samulille!

Joulunodotusta,

Tanja

Paluu arkeen

Paluu arkeen on onnistunut ilman suurempia komplikaatioita. Suurin muutos mitä matkan aikana kotipuolessa on kerrennyt tapahtua oli pikku Leilan (Bulmastiffin pentu) koon muutos :D Ja lumen tulo helpotti oloa, koska sain avattua rinnekauden viime viikonloppuna Mustavaaran resortilla. Mutta unissa olen vielä kavellyt Namche Bazarin ja I.B.C:n väliä ja nähnyt painajaisia teetauon jälkeisistä teenmaksu hässäköistä.

Mutta tässä nämä tärkeimmät ja eikun uutta reissua suunnittelemaan ja kiitos kaille mukana olleille.

Täällä Teppo Laurio Joensuu

Hei!

Vesisateisessa ja harmaassa ilmanalassa Turussa totutellaan tähän suomalaiseen elämänmenoon. Runsaat kaksi viikkoa, kun olemme kotiutuneet matkasta. Tänä aikana ensilumi näyttäytyi kunnolla. Rapunpieliä putsatessa naapurit sanoivat, jahah "talkkari " on tullut reissusta, oliko hieno matka. Aarnen tallilla on saanut kertoa matkasta keskiviikkoisin. Jumpan vetovuoro ensikerralla.

Matka oli tosi upea! Sitä ei tule koskaan unohtamaan. Kouluvierailu oli mieliin painuva. "Alppitorven" soittaja oli meitä vastassa polulla, joka johdatti meidät koululle. Lapset olivat herttaisia ja iloisia pukeutuneina sinisiin koulupukuihin. Minä, joka en sitä kolmatta kotimaista kieltä hallitse, jään näillä matkoilla paitsioon. Onneksi kääntäjiä oli joukossa. Kiitos heille!

Yön hiljaisuudessa, kun tulet teltasta ulos, näet kuun ja tähtikirkaan taivaan yllä. Pysähdyt hetkeksi ajattelemaan elämänmenoa siellä. Käsin tehdään kaikki, ei työtä helpottavia välineitä.

Nautin matkasta, ei ollut vaikeuksia. Paino putosi 3 kg, liikunta ja ulkoilma kuluttavat. Lähtisin uudestaan, jos olisi samantapainen matka tarjolla huipulle!
Hyvää Joulun alusaikaa teille kaikille ja kiitos Kapuajille ihanasta matkaseurasta!

terv. Reijo

Ajatuksia kotiinpaluusta

Ensimmäiset paluun jälkeiset päivät menivät oudossa usvassa, en oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Ystävättäreni oli ihanasti käynyt laittamssa pihan talvikuntoon, sielläkään ei ollut mitään tekemistä. Täyttelin ahkeraan suurta kunnioitusta tuntien pyykinpesukonetta ja muistelin nyrkkipyykkiämme kylmässä viimassa ulkona matkan aikana. Vanhempani ja sisarukseni kävivät tietysti toivottamassa tervetulleeksi takaisin kotiin ja ihmettelemässä kutistunutta olemustani. Olin huomaamatta jättänyt
vuorille 5 kg elopainostani (syynä ei ainakaan ollut ruuan puute, annokset olivat välillä turhankin suuret).

Sitten kului muutama päivä puhelimen, joka vihdoin toimi, ollessa aivan hiljaa. Vihdoin soitin jo ystävättärelleni:"hei haloo, olen palannut, muistatteko!" Selvisi taasen hämäläinen hienotunteisuus ja kohteliaisuus, kaikki olivat ajatelleet, että antavat minun palautua rauhassa muutaman päivän ja viettää aikaa tyttärieni kanssa. Sinänsä kaunis ajatus, mutta kun pää meinasi pakahtua tarpeesta puhua matkastamme ja toisaalta iski paniikki, kuinka kukaan muu kuin Kapua sisko tai veli ymmärtää matkamme kaikkia tilanteita ja niiden eri vivahteita, kuvia, joista voi sanoa:
muistatko!

Mieli oli muutenkin herkkä muutamia päiviä paluun jälkeen. Ajelin kaupungilta kotiin, katseeni hakeutui automaattisesti taivaanrantaan etsien lumihuippuisia vuoria - näin vain sateen harmaannuttamaa taivasta ja aloin itkeä, ei vuoria missään! Ensimmäiset yöt paluun jälkeen kapusin myös unissani ja kaipasin untuvamakuupussiani jonka olin ehtinyt viemään jo pesulaan.

Ensimmäisellä työviikolla olin lentäen Kuopiossa. Kapteeni kuulutti:"tervetuloa lennolle, lentokorkeutemme on 5500m." PAMG! Mieleni teki hypätä ylös ja huutaa kaikille, että hei, olen toissaviikolla ollut jalkaisin tässä samassa korkeudessa! Istuin hiljaa paikallani silmieni kostuessa kyyneleistä ja muistelin upeita maisemia Kala Pattarin harjanteen (5545m) huipulla.

Minä, niinkuin kaikki meistä, olen saanut vastata kysymykseen: millaista oli? Vakiovastauksekseni on tullut: elämäni upein reissu josta en päivääkään vaihtaisi pois! En vaihtaisi pois sitä Everest BC:n päivääkään, jolloin tähän astisin elämäni syvin uupumus meinasi kaataa minut. Ainoastaan muiden Kapuajien empaattisuus ja tuki olivat keinot joilla jaksoin Lobucheen. Tämä päivä tulee säilymään aina muistoissani, kiitos vielä kerran teille kaikille tuestanne!

Paluun jälkeen odotusta herätti tietysti mahdollisuus päästä Villen kanssa Huomenta Suomen aamulähetykseen kertomaan Kapua 08 projektista. Lähivuosien pahin lumimyräkkä ravisteli pääkaupunkiseutua kun paikalla studiolla piti olla klo 5.50. Villekin oli onneksi tottunut matkalla aikaisiin herätyksiin ja hän saapuikin ihmeen virkeänä ja ajoissa :)

Ehdimme muutaman kuulumisen vaihtamaan ennenkuin minua ohjattiin meikattavaksi. Kyllä miehillä on helppoa, he ovat luonnostaan niin komeita, ettei heitä tarvitse restauroida! Sanna Kiiski ehti myös muutaman sanan vaihtamaan kanssamme ohjelman kulusta ennenkuin olikin jo aika mennä studioon. Oloni oli koko ajan levollinen ja oli hieno tunne päästä kertomaan Kapua projektista ja kokemuksistamme sekä tietysti aktivoida kuuntelijoita tukemaan meitä vielä, jotta koulu / Kapuaja tavoite saavutettaisiin. Hieno kokemus.


Sain muuten töissä myös palautetta, että olen matkan jälkeen ollut seesteinen - ja toiveen, että se jatkuisi mahdollisimman pitkään! Jos tämä seesteisyys katoaa, tiedän ainakin mistä sen löytää uudelleen, VUORILTA!


Tässä yhteydessä myös suuret kiitokset kaikille teille joiden avulla olen saanut lähes 16.0000 euroa ohjattavaksi Nepalin lasten kouluolojen parantamiseen!

Ajatuksenani onkin syntynyt, että haluaisin muutaman vuoden kuluttua palata Nepaliin ja päästä katsomaan mitä avustusrahoilla on saatu aikaiseksi. Tämä myös haasteena muille Kapuajille!

Rauhallista Joulun odotusta kaikille t. Päivi

Kotiin palanneen trekkaajan muistolista

* Kotiin paluusta kulunut 2 viikkoa ja 3 päivää.
* Haikeudella yhteistä retkeämme muistelen.
* Nuo kaksi kuvaa koskettavat ja huikaisevat.
* Ravintoaineista vain inkivääriä en vieläkään halua.
* Painoni putosi vain 2 kg > sherpa stew ja dalpath maistuivat
* Mitään liikuntaa en ole vielä harrastanut.
* Ei ole erityisesti ollut reissun jälkeen nälkäkään.
* Suoliston toiminta alkaa nyt vasta olla ihan normaali.
* Nukuttanut on kovasti, siellä totuin pitkiin uniin.
* Täällä oli Karjalaisessa iso juttu viime lauantaina.
* Nyt ei ole tiedossa enää julkisuutta.
* Pipoja olisi pitänyt tuoda laukullinen.
* Kotona Heini väittää, että minä en ole vielä kokonaan läsnä, puhe menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaikutusta tekemättä.

Nyt tuntuu jo siltä, että sopeutuminen arkeen alkaa olla valmis.
Omasta puolestani toivotan mukavaa joulun odotusta teille kaikille, jotka olette projektiamme seuranneet!

Hei

Maa on vielä Helsingin seudulla lumen peitossa mutta pakkasta ei lainkaan, perinteinen loskakeli... Ensimmäinen adventtikin lähestyy. Pikku hiljaa orientoituu taas tähän suomalaiseen elämänmenoon, vaikka ajatukset ovat olleet kaukana ja korkealla, en vielä näe lähelle?

KAPUA 08 -matka oli itselle fyysisesti raju reissu. Omien päiväkirjamerkintöjen mukaan keskikulutus oli n. 3000-4000 Kcal/trekkausvuorokausi ja kun siihen laskee vielä perusaineenvaihdunnan joka minulla on n. 1600 Kcal/vrk, kului päivässä energiaa 4500-5500 Kcal. Huiputuspäivänä energiankulutus oli 5400 Kcal. Tutkimusten mukaan 4000 Kcal (16,7 MJ) vuorokautinen energiatarve on jo harvinaista. Itse laihduin koko matkalla 6 kg. Rasvojen lisäksi lähti myös lihasmassaa. Suurin osa meidän syömästä ravinnosta oli hiilihydraatteja, proteiineja niukasti, myös kuituja saatiin vähän. Olen ollut viime viikot aika kuivassa kunnossa. Vaaka on ilmeisesti rikki, kun paino ei tahdo nousta. Onneksi tulee joulu!

Matka on takanapäin, vain muistot kuultaa taivaanrannassa. Ei oikein ymmärrä, missä olen ollut. Mieli työstää, monet ajatukset ovat vielä hyvinkin sekavina päässä, mutta eiköhän ne selviä - ajan kanssa.

Lämmintä joulun odotusta kaikille tukijoille ja lukijoille, parasta vuodelle 2009!

Ari

Helppoa elämää.

Nepalilaisen perunan syöjästä sohvaperunaksiko tässä nyt ollaan muuttumassa? No ei sentään, mutta kaihoisasti ajattelen niitä aikoja kun pakkasimme trekkaustavaraa Arin ja KP:n kanssa Aventuran vihreisiin kasseihin Kathmandulaisessa hotellissa hiki hatussa. Kello kävi jo pikkutunteja ja muutaman tunnin päästä oli lähtö Luklan koneeseen ja kohti maailman kattoa! Vähän kai hirvitti kun ylipainoa kassille oli kertynyt hauiksella punnittuna ainakin 10 kg! Ei se silloin kovin unohtumattomalta tuntunut. Näköjään asiat ja tapahtumat saavat kermavaahtoa reilusti päällensä kun niitä muistelee vähän ajan päästä. Toki meillä ukkojen kanssa hauskaa oli!

Yllätän itseni kertomasta ihmisille arvoituksellinen virne naamalla uusista suunnitelmista. Janne, olet vasta tullut kotiisi tähänastisen elämäsi suurimmalta seikkailulta! Muistoja ja kokemuksia on uskomaton määrä ja elämyksiä vaikka muille jakaa. Mutta kun ei ole syytä nousta sohvalta ja lähteä lenkille jos ei ole uutta tavoitetta ja seikkailua tiedossa. Ainahan niitä on vastaan tullut, mutta jatkuvasti on mielessä vuoret, jäätiköt, lumiseinät ja huomaa hiplaavansa kotona illat pitkät köysiä, hakkuja ja jäärautoja.

Mukavalta näyttää kun Rokualla ajetaan latuja ja valkoinen, puhdas lumi peittää maan. Reippaat ihmiset kansoittavat ladut ja lumikengät odottavat ensimmäisiä ryhmiä vaaroille vaeltamaan. Pikkujoulukausi on huipussaan. Kinkkua syödään ja kuusen alla käy kuhina kun pukki jakaa lahjoja iloisille juhlijoille. Mieleen palaavat usein yltäkylläisyydestä tietämättömät lapset vuoristokylissä ja Kathmandun kaduilla. Meillä on erilaista elämää kuin heillä. Ilonaiheet ja ongelmat ovat erilaisia. Kuitenkin parasta mitä voi olla on lapsen heleä ja iloinen nauru ja aito ilo hänen kasvoillaan. Lapsen ilo tuo hyvän olon sisimpään, olimmepa missä päin maailmaa tahansa.

Janne

Terveisiä Kemijärveltä!

Nyt on tasan kaksi viikkoa kotiinpaluusta. Mielenkiintoista ja onnellista oli, että pimeän ja märän kauden jälkeen lumi tuli kanssani Lappiin. Ajaessamme Rovaniemen kentältä kotiin alkoi sataa lunta ja aamulla herätessäni maa oli valkoinen. Ja lunta on tullut lisää niin, että ladut ja rinteet ovat käytössä. Hiihtokauden alkaminen on helpottanut kovasti sopeutumistani arkeen.

Kotiinpaluun iloa ja tyytyväisyyttä lisäsivät perheen ja ystävien tapaamisen ohella ehdottomasti saavutetut tavoitteet! Erittäin suuri kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet tukemiseeni rahallisen tavoitteeni saavuttamisessa ja ylittämisessä! Nyt todella koskettavan kouluvierailun jälkeen voin kertoa kaikille, että rahoilla tehdään oikeita asioita. Vanhempien, opettajien ja koko kyläyhteisön suhtautuminen lapsiin ja koulunkäyntiin oli niin innostunutta ja arvostavaa. Ja lasten aktiivisuus ja ilo koulunkäynnistä oli uskomatonta!

Huom. Keräys jatkuu marraskuun loppuun!! Vielä ehtii osallistua!

Island Peak:n huiputtamisella hehkutan mielessäni usein! Unohduksiin on painunut lähes sietämättömän kova fyysinen ponnistus ja tunne, ettei koskaan enää! Päinvastoin; maailman vuoret kimaltelevat jäässä ja auringossa mielessäni ja kutsuvat minua uusille valloitusretkille! Näin siinä kävi. Ja näin arvelinkin käyvän jo etukäteen.

Se minkä toivoisin säilyvän mielessäni ja vaikuttavan elämääni jatkossa, oli matkalla jälleen kerran kirkastunut huomio vaatimattoman elämän onnellisuudesta. Tarkoitan tietenkin materiaalisesti vaatimatonta.

Kapualaisia on ikävä! Olitte niin ihania matkakumppaneita!

Tässä päällimmäisiä ja vielä tarkemmin analysoimattomia tuntoja!

terveisin Riitta

Tervehdys Espoosta,

Saunalahdella on jo jääkuori jota peittää silkinohut lumihuntu. Ajatukseni palaavat Gorakshepin varhaiseen aamuun. Luonto kutsui ennen auringonnousua kuten niin monesti muulloinkin, hapuilin untuvatakkia ja otsalamppua joka löytyi makuupussin uumenista (pussissa majaili kaikki tekninen laitteisto pattereista ja kameroista steripeniin, joka on ultraviolettisäteillyllä toimiva vedenpuhdistuslaite.)

Samalla käynnillä poikkesin takaovesta ulkona ihailemassa tähtitaivasta. Majatalon edustalla on kuivunut jäätikköjärvi jota peitti valkoinen huuru. Maailman korkeimmat, kuunloisteessa peilaavat lumihuiput ympäröivät minua ja loputon tähtitaivas tuikki yläpuolellani. Tunsin olevani maailman onnekkain pieni mammutinmetsästäjä.

Elämän suuret hetket koostuvat usein hyvinkin yksinkertaisista asioista. Goraksepissä kokemani aamuyön hetket tulevat ainutlaatuisuudessaan aina pysymään mielessäni.

Island Peakin huiputus oli toki mukavaa ja tunnen suurta iloa ja ylpeyttä niiden puolesta jotka joutuivat pinnistelemään viimeisetkin voimavaransa päästäkseen huipulle.

Ryhmän voimavara on suurempi kuin yksilöiden summa. Tämän saimme kerta toisensa jälkeen todeta matkan aikana. Nousu Lobuchesta Goraksepiin ja sieltä Kala Pattharille ja seuraavana päivänä retki Everest Base Campille ja takaisin Lobuchen vei mehut meistä kaikista. En osaa edes ilmaista miten suuresti Ihailen ja kunnioitan sitä yhtä joukossamme joka suuren uupumuksen lannistamana vielä jaksoi kerätä viimeiset voimansa, taistella loppuun saakka ja vielä hymyssä suin. Tällaisia arkipäivän sankareita jotka eivät hevillä luovuta antavat voimaa meille kaikille jaksaa eteenpäin. Ryhmän voimavara ei aina ole se joka kulkee keulilla vaan se joka luo uskoa koko ryhmään. Itse kukin koki erilaisia notkahduksia matkan aikana, tuntui todella hyvältä saada ryhmältä hyväksyntää ja tukea oikealla hetkellä ja helpotti huomattavasti paluuta normaaliin päiväjärjestykseen.

Elämä on hiljattain palannut tällä ennalleen, päivät vain ovat kovin lyhyitä kun neljän maissa pimeän laskeutuessa tekee mieli paistettuja perunoita ja teetä ja sen jälkeen rupeaa tähyilemään makupussia. Valotkin tuppaavat jäädä yöksi päälle kun Atti ei ole niitä sammuttamassa.
Kamuja ikävöiden,

Mia

2.-3.11.2008

Namaste Chukumista 2.11.

Tänään lähdimme ensimmäistä kertaa perääntymään. Laskeuduimme Kumbun laaksosta Kohti Dingbochea, jossa nautimme juhlalounaan, pizzaa ja kokista. Sieltä nousimme kohti Chukumia joka on viimeinen pysähtyminen ennen Island Peakin B.C. Päivä oli leppoisaa vaihtelua edellisen päivän koettelemuksille. Aamupäivällä pysähdymme pienen yakitilan pihalle nauttimaan teetä ja henkeäsalpaavasta näköalasta Ama Dablamille. Jannekin pääsi vihdoin kuvaamaan kaunista vuoripuroa. Vaihtoehtoinen reitti olisi kulkenut Kangmanha-solan kautta 5535 metrissä, päätimme kuitenkin yhteistuumin kulkea pidempää, mutta helppokulkuisempaa reittiä Khumbu laakson kautta.

Illallisen aikana saimme hiukan tuntumaa tositoimiin. Pimeys oli jo laskeutunut kun otsalamppujen saattue lähestyi majataloa ja erittäin ryytynyt Island Peakiä huiputtanut saksalaisporukka liittyi seuraamme. Parin päivän päästä olemme toivottavasti, samassa tilanteessa ;)

Hoidimme iltatoimet ulkona, tähtitaivas oli tyrmäävä, tähdenlennot risteilivät taivaalla, arvaatte varmasti mitä toivoimme.

Maanantai aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Nautimme aamuteen ulkosalla, harvinaista herkkua. Aamu-unisille tarjottiin aamutee sänkyyn. Muuten päivä on mennyt leppoisasti leväten auringossa. Samuli on koko päivän virittänyt kiipeilyvälineitä ja piti meille alustavan huiputusbriifauksen.

Jokapäiväset askareet tuntuvat näillä korkeuksilla välillä haasteellisilta. Kävimme tänään ensimmäistä kertaa pesulla sitten Namche Basarin, ämpäri kuumaa vettä kivellä ja huimat maisemat ympärillä. Hampaitten pesu tukkoisella nenällä vaatii hiukan näppäryyttä, haukkaus ilmaa ja harjaus. Silti tuntuu että happi loppuu.

Täällä asiat ovat muuten paremmin kun hyvin, mitä nyt sairasttellaan eriasteisia flunssia ja vatsavaivoja. Henki on hyvä ja tunnelma tiivistyy. Huomenna jatkamme perusleiriin ja siitä sitten huipulle.....

Kiitos kaikista kannustusviesteistä. Terkkuja ja haleja kaikilta kaupuailta,Mia