Samalla käynnillä poikkesin takaovesta ulkona ihailemassa tähtitaivasta. Majatalon edustalla on kuivunut jäätikköjärvi jota peitti valkoinen huuru. Maailman korkeimmat, kuunloisteessa peilaavat lumihuiput ympäröivät minua ja loputon tähtitaivas tuikki yläpuolellani. Tunsin olevani maailman onnekkain pieni mammutinmetsästäjä.
Elämän suuret hetket koostuvat usein hyvinkin yksinkertaisista asioista. Goraksepissä kokemani aamuyön hetket tulevat ainutlaatuisuudessaan aina pysymään mielessäni.
Island Peakin huiputus oli toki mukavaa ja tunnen suurta iloa ja ylpeyttä niiden puolesta jotka joutuivat pinnistelemään viimeisetkin voimavaransa päästäkseen huipulle.
Ryhmän voimavara on suurempi kuin yksilöiden summa. Tämän saimme kerta toisensa jälkeen todeta matkan aikana. Nousu Lobuchesta Goraksepiin ja sieltä Kala Pattharille ja seuraavana päivänä retki Everest Base Campille ja takaisin Lobuchen vei mehut meistä kaikista. En osaa edes ilmaista miten suuresti Ihailen ja kunnioitan sitä yhtä joukossamme joka suuren uupumuksen lannistamana vielä jaksoi kerätä viimeiset voimansa, taistella loppuun saakka ja vielä hymyssä suin. Tällaisia arkipäivän sankareita jotka eivät hevillä luovuta antavat voimaa meille kaikille jaksaa eteenpäin. Ryhmän voimavara ei aina ole se joka kulkee keulilla vaan se joka luo uskoa koko ryhmään. Itse kukin koki erilaisia notkahduksia matkan aikana, tuntui todella hyvältä saada ryhmältä hyväksyntää ja tukea oikealla hetkellä ja helpotti huomattavasti paluuta normaaliin päiväjärjestykseen.
Elämä on hiljattain palannut tällä ennalleen, päivät vain ovat kovin lyhyitä kun neljän maissa pimeän laskeutuessa tekee mieli paistettuja perunoita ja teetä ja sen jälkeen rupeaa tähyilemään makupussia. Valotkin tuppaavat jäädä yöksi päälle kun Atti ei ole niitä sammuttamassa.
Kamuja ikävöiden,Mia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti