6.11.2008

Kauas on pitkä matka, ja takaisin vielä pitempi. Tämä päivä on mennyt aika lailla huiputuksen jälkeisissä tunnelmissa ja palautumisessa. Pakkanen ja minä emme sovi samaan telttaan, kun vielä hiekkamyrskyn jäljiltä koko teltta, tavarat, silmät ja suu olivat pienen hienon hiekan peittämiä. Huiputuksesta palautumista vaikeutti kylmyys, kun ei oikein saanut nukutuksi eikä itseään lämpimäksi, vaikka makuupussin päälle oli vielä kiedottu untuvatakki.

Täytyy kyllä myöntää, että siinä aamuyön tunteina kun vielä tajusin, että flunssa iskee kunnolla nyt päälle, jos olisin voinut, olisin soittanut kotiin, että ok, homma tehty, voit tulla hakemaan minut pois täältä. Jätän siis mielelläni base campin taakseni.

Onneksi täällä kun aurinko nousee niin päivälämpötilat nousevat nopeasti. Juhlistimme huiputuksen onnistumista aamupalalla kuohuviinihömpsyillä ja mielialakin alkoi kohota. Huiputuksen tapahtumiin ja tunnelmiin palattiin monta kertaa niin puheissa kuin ajatuksissa ja varmaan monta kertaa vielä tulevaisuudessakin. Island Peak on ollut niin vahvasti läsnä koko ajan melkeinpä vuoden ajan, että aika tyhjä olokin on varmasti hetken päästä, kun tajuaa, että huiputus on todella tehty. Ja valtava stressi poistunut kun tajusin, että olen ylipäätään jaksanut täällä. Niin Kala Pattarin, Everestin base campin kuin huiputuksenkin. Mutta rasitus teki tänään tehtävänsä. Ikinä ei ole reppu painanut niin paljon kuin tänään ja jalat olivat väsyneet. Pienikin ylämäki tuntui ihan mahdottomalta. Aika kaukana ollaan kotoa eikä täältä kuitenkaan pääse pois kuin tassua toisen eteen laittamalla. Eli kyllä se kävely sieltä löytyi ja tänään pääsi nauttimaan maisemista kun tulimme alas noin 8 tuntia alle 4000 metriin. Karuista base campin maisemista laskeuduimme puurajan alapuolelle kylien, peltojen ja metsien keskelle.

Olimme niin myöhään majapaikassa, että saimme kulkea kuun ja tähtien loisteessa emmekä kaivaneet repuista otsalamppuja. Upea kokemus kulkea öisellä polulla. Pääsimme yöksi aivan uuteen majataloon ja mikä hihkuminen ja riemu kuului huoneista, kun väsyneet kulkijat huomasivat ylellisyyksiä huoneissa. Valo, naulakko ja roskis kuuluivat huoneiden vakiovarustukseen! Huoneet olivat jopa tapetoitu! Ihanaa ylellisyyttä base campin jälkeen, odotan hyviä unia.

Kotia kohti,

Tanja

---

6.11.2008 - Ann-Cristine

DAGEN EFTER...

Vaknade efter ca 14 timmars sömn, utvilad men med sovsäcken, kläderna och håret fult med sand efter gårdagens sandstorm. Vi som kom ner från Island Peak senare råkade ut för en hård storm som yrde omkring all sand i dalen runt base campen. Riitta och jag kom tillsammans och ibland måste vi stanna och vända ryggen mot vinden för att kunna andas och för att inte falla omkull i den hårda vinden. Päivi kom och mötte oss, hon såg till att vi kom in i tältet och skötte om oss på bästa sätt. På morgonen var jag fortfarande svart i ansiktet av all sand och det var hopplöst att putsa bort sanden som t.o.m. trängt in i tältet. Alla savetter var stelfrusna och vattenpåsen hade frusit under natten, det var ca -10°C då vi vaknade.

På eftermiddagen och kvällen hade så gott som alla krupit in i sovsäckarna direkt, så vi träffades igen först på morgonen, då blev det glada kramar och lyckönskningar, det var roligt då alla som försökta komma upp på Island Peak klarade av pärsen.

Efter en ordentlig frukost med risgrynsgröt, nygräddat chiapatta, omelett och varm tonfiskröra + en skvätt skumpa, började vi ”hemfärden”. Vid 10-tiden gick vi iväg, först till Chukhung där vi skulle packa om för att få med de saker vi inte behövde vid base campen. Bärarna hade dock inte ännu kommit med våra kassar så vi fortsatte färden mot Dingboche. Vi gick neråt, först genom ”havstornsdalen”, där vi smakade på några övermogna bär, de är sötare än hemma med en svag smak av apelsin. I Dingboche åt vi lunch och de flesta drack ett glas stärkande havstornsjuice.

Vi gick vidare i fint väder, inga stormar idag, och njöt av att komma neråt. Krafterna kom tillbaka och efter gårdagens kämpande och det kändes bra att igen kunna gå i någorlunda normal takt, efter att i nästan två veckor har gått som sengångare.

Vid mörkrets inbrott, ca 17.30-tiden, kom vi fram till vårt nattkvarter i Deboche. Lodgen var splitterny (hade varit i bruk 26 dygn), och kändes lyxig efter tältlivet.

Varm dusch och hårtvätt var underbart, lite renare kläder och mat – livet ler åter och det ska bli skönt att sova inomhus igen!

Atti