Kotimatka alkaa!
Viimeiset auringonsateet kerattiin tarkasti talteen ennen paluuta marraskuiseen kotimaahan. Myrsky on kuulemma riehunut Etela-Suomessa. Jo aamulla aurinko lammitti mukavasti uima-altaalla ja moni kavi virkistaytymassa altaalla ennen lentokentalle siirtymista. Puhe siirtyi jo vakisin kotimaan asioihin ja aurinkoa oikein tankattiin pimean talven varalle.
Hotellilta lahdettiin 11.30 kohti lentokenttaa, jossa alkoi oikein turvatarkistusten sarja. Ennen kuin kentalle paasee edes sisalle yksi turvamies tarkistaa passit ja lentoliput, laukut menevat ensimmaisen tarkistuksen lapi ja sama meininki jatkuu lapi kentan. Kylla oli laukut tarkistettu! Kaiken jonottamisen jalkeen, kun vihdoin paasimme bussista ulos koneelle, intialaisen koneen henkilokunta halusi myos tarkistaa kasimatkatavarat.
Siina kuumuudessa ja ihmisvilinassa meinasi huumorintaju jo loppua, mutta matkaan paastiin vihdoin.
Delhi ei nayttanyt meille kauneinta puoltaan. Sellaista saastesumua en ole ikina nahnyt. Tulomatkalla olimme niin myohaan Delhissa, etta ymparistoon ei niin kauheasti kiinnittanyt huomiota. Mutta nyt keskella paivaa ei auringonsadetta missaan, puut harmaita polysta ja aurinko paistoi taivaalla oranssinpunaisena saastesumun lapi. Ilmaa oli vaikea hengittaa. Vasymys alkoi painaa matkalaisia ja nalka kurni mahassa, kun lounas oli jaanyt valiin. Hotellimme oli ilmoitettu sijaitsevan lentokentan laheisyydessa, mutta bussimatka kesti lopulta tunti ja viisitoista minuuttia. Liikenne ja ihmisvilina olivat hurjia. Lapset kerjasivat autojen seassa muutamaa kolikkoa ja leikkivat liikennevaloissa piilosta. Vaarallisen nakoista touhua. Paikallinen opas selitti minulle, etta naille lapsille on maksettu siita, etta he kerjaavat rahaa kadulla ja etta useimmat eivat ole syntyperaisia intialaisia vaan ovat tulleet maahan muualta esim Bangladeshista.
Hotelli oli oikein siisti, mutta nalkaiset matkalaiset kun yrittivat tilata paivallista, homma meni sekamelskaksi. Tarjoilussa henkilokunta ei oikein pysynyt perassa mika kippo kuului minnekin eivatka osanneet avata olutpullon korkkia. Ai etta. Mutta lopulta ruoka oli hyvaa ja sita oli riittavasti! Vietimme sekamelskasta huolimatta mukavan viimeisen yhteisen illan. Nautimme Riston laulusta ja muistimme Samulia muistikirjalla, johon on hyva kirjata seuraavan ryhman aamiastilaukset. Varsinkin sen kuka on tilannut mitakin. Uskomattoman usein sattui niin, etta joku unohti aamulla mita oli illalla tilannut ja sotku oli valmis. Kiitimme siis Samulia kestavyydesta, karsivallisyydesta ja ryhman urheasta ohjauksesta huipulle saakka. Ja myos huipulta alas. Masut taynna kommimme peittojen alle odottamaan huomista lentoa kotimaahan.
Kaikki hyva paattyy aikanaan, niin tamakin retki. Viela on hetki aikaa osallistua keraykseen ja lisata pottia Nepalin lasten hyvaksi. Nyt keratylla summalla voi rakentaa noin 12 5-luokkaista koulua, samanlaista missa kavimme tutustumassa. Olisihan se hienoa jos kouluja voisi rakentaa vaikka 14! Yksi jokaista kapuajaa kohti.
Terveisin,
Tanja ja Tuula
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti