8.11.2008

Viimeinen trekkipäivä

Heräämme Namchessa kuuden aikoihin pakkailemaan, aamiainen on tilattu seitsemäksi. Edessä on yksi pisimpiä trekkipäiviä. Kevelyaikaa tarvitaan n. 8 tuntia, että päästään päämääräämme Luklaan.

Liikkeelle lähdemme klo 8 ja kävelemme läpi Namchen basaarikatujen, joilla on jo täysi hyörinä. Erityisesti jäi mieleen miehet, jotka seisoivat vierekkäin torin laidalla molemmilla vuohenpuolikkaat kädessä kuin salkut. Sittenpä olikin edessä pitkä alamäki. Auringon noustessa ylemmäksi pysähdyimme keventämään asusteita. Eipä sitä muistanutkaan, millaisen mäen nousimme Namcheen tullessamme.

Pikkuhiljaa porukkamme venyi pituutta, kärjen muodostivat seniori ja juniorit. Itse kävelin milloin missäkin seurassa. Jostain syystä olin melko hiljainen, niin että yks jos toinenkin kyseli, mikäs sinua vaivaa. Vastailin vältellen, että kaikki ihan kunnossa. Kaikki olikin kunnossa, minusta vaan oli niin haikeaa kävellä noiden maisemien halki tietäen, että menee ainakin mitä aika ennen kuin niitä uudelleen näkee.

Ennen lounastaukoa kuvailin vähän maisemia, lapsia, zoskiosruuhkia. Erityisesti mieleen jäi pikkupoika, joka oli tennareitaan pesemässä kadun varrella. Riippusilta toisensa jälkeen tuli ylitettyä, niitä kävellessä konkretisoitui noiden seutujen taakse jääminen. Ennen lounasta pysähdyin yksinäni teelle, samaan paikkaan pysähtyi myös saksalainen mies. Hänen kanssaan nautimme kupilliset ja vaihdoimme kuulumiset. Hän oli myös paluumatkalla. Eläkkeelle jäätyään tämä oli hänelle jo 10. trekkausretki Nepaliin. Osa meidän ryhmästä käveli ohitseni, huutelin perään helou, mutta ei kukaan kuullut.

Sittenpä erottuamme saavuin pian lounaspaikkaan, jossa suuri osa porukasta olikin jo paikalla. Syögtiin pääasiassa pastaa ja vähän elvyttiin alkumatkasta. Olihan jo matkamme kestänyt yli 5 tuntia. Vielä Riitta kävi kysymässä, että onhan kaikki ok! Kyllä, kyllä kaikki on ok! Haikeus matkan päättymisestä ja koti-ikävän tunteet sekaisin veti vaan hiljaiseksi.

Loppumatka sujui lähes huomaamatta, muutamia zoskiosruuhkia levähdysistuskeluja. Sitten viimeisen puolen tunnin kävelin Lakpan seurassa ja kyselimme toistemme elämästä ja kuinka ollakkaan saavuimme Luklaan kuin huomaamattta, tosin paita märkänä. Majoituimme Himalaja Lodgeen, aivan lentokentän läheisyyteen. Istuimme sitämukaan kuin saavuimme ravintolan puolelle ja useimmille meille tuntui olevan tarpeen huuhdella pölyt oluella kurkusta.

Kari-Pekka