Kausi ohi, treenit ei

Urheileminen on ollut minulla viimeiset 15 vuotta 80 prosenttisesti muiden suunnittelemaa, ohjaamaa ja ryhmässä suoritettu. Joskus se on ollut jopa vastenmielistä ja täysin väkisin väännettyä pakkopullaa. Lajivalikoima on ollut suppea ja noudattanut orjallisesti vuodenaikojen sanelemaa sykliä: salibandyä syksyllä, talvella ja keväällä, punttia ja juoksutreenejä kesällä. Kuukauden tauko huhtikuussa ja kolmen viikon omatoiminen osuus juhannuksen jälkeen. Suhteeni urheiluun muistuttaa siis hyvinkin pitkälti väljähtänyttä avioliittoa, joka pysyy pystyssä lähinnä tuttujen rutiinien turvin. Syrjähypyt muiden lajien pariin ovat jääneet vähiin, paitsi ehkä muutaman viimeisenä kesänä on kokeneemman kaluston edustajana voinut vedota motivaatio ongelmiin ja kertoa hakevansa lisäpotkua syksyn sarjapeleihin golfkentiltä ja vaellusretkiltä.

Noin viikko sitten pelit taas kerran loppuivat, kevät oli ollut poikkeuksellisen takkuinen, vielä syksyllä pelit sujuivat mutta talven edetessä pidemmälle kevääseen rakkaasta lajista oli tullut vihattu. Onnistumiset vastustajan päädyssä olivat vähissä, omissa soi ja tappioita tuli tasaiseen tahtii. Epätoivo ja tyytymättömyys toimimattomaan suhteeseen ajoivat minut lopulta kevään edetessä syrjähyppyjen kielletyille vesille. Muutamat vierailut kiipeilyn kiehtovaan maailmaan ajoivat minut kiipeilykursseille. En tunnustanut salarakkaan olemassaoloa, vaan selittelin muutamat poissaoloni vain kursseilla, jotka valmentajat ja salibandymailani olettivat koskeneen työasioita. Oli muodostunut tilanne, jossa olin lupautunut uhraamaan fyysiset voimavarani vain yhdelle lajille ja käytin ne harvat vapaapäivät kiipeilyyn tai punttisalilla, jossa en todellakaan tehnyt salibandylle ominaisia harjoitteita. Ajauduin tilanteeseen missä kauden loppua ja perinteistä kuukauden harjoitustaukoa odotettiin kuin kuuta nousevaa ja vietit veivät miestä vietiin yhä enevässä määrin seinän juureen kaukalon sijaan.

Kun kausi vihdoin loppui, olin väsynyt ja pettynyt kauden saldoon mutta myös onnellinen. Tajusin ettei mailan kanssa tarvinnut juoksennella, tai juoksennella ylipäätään, moneen viikkoon. Saisin viettää aikaa salarakkaani kanssa. Oli luvannut sille, että lopetan sen toisen suhteen, ainakin kesäksi. Onnen hetkeni olivat lyhyet. Tajusin kotiin saapuessani viimeiseltä pelireissulta ettei mitään kuukauden taukoa tänä vuonna tulisi, lukuisista kiipeilyretkistä puhumattakaan. Olin pettymyksen ja onnensekaisessa mielentilassa unohtanut Kapua-projektin Himalajan rinteineen. Eteisen kuraiset lenkkikengät muistuttivat siitä mitä minun on tehtävä edelleenkin ja vieläpä ilman muiden turvaa tai valmentajan käskytystä. Ja treenaaminen pitäisi aloittaa mahdollisimman nopeasti sillä lokakuu tulisi yllättävän nopeasti jos päästäisi itsensä rupukuntoon kuukauden möllöttämisellä, herkuttelemalla ja kiipeämällä.

Onnekseni flunssa iski ja pakotti viikon lepoon, sai hyvän syyn siirtää treenauksen aloittamista ja suunitella kuinka keväinen omatoimijakso suoritetaan. Toivoin omatoimijakson kestävän vain kevään, sillä vaikka jo olin vannonut piilottavani salibandymailat kellariin ja keskittyä muihin lajeihin, niin huomasin jo yhden viikon riittävän pelihalujen syttymiseen. Eihän noin huonoon kauteen voi lopettaa. Täytyy siis vain keksiä itselleen joukkue ensi kaudeksi, treenata kesä taas verenmaku suussa ja sitähän on syksyyn mennessä hyvässä kunnossa aivan huomaamattaan.. Poikkeuksena edelllisiin kesiin on ettei nyt voi vedota motivaatio-ongelmiin, Nepalin lapset ja Island Peakin rinteet eivät antaisi anteeksi laiskottelua.

Vielä oli ratkaisematta kevään treenaaminen. Kaverini ehdotti iPodin ja Nike:n kehittelemään juoksuapuvälinettä, Nike+. Lyhyt tutustuminen netissä singautti minut paikallisen Nike-kauppiaan luokse ja hommasin uudet kengät ja iPod liittimen askelmittarilähettimineen. Eli kenkään, pohjallisen alle tulee lähetin, liitin kiinnitetään iPodiin, iPod käsivarteen ja lenkkitiedot tallentuvat langattomasti iPodiin, josta ne voi siirtää tietokoneelle ja sieltä omaan juoksulogiin nettiin. Tässä muutama kuva kapistuksen testireissulta, metsä- ja pururatajuoksua Luolavuoren kallioilla. Netissä voi asettaa itselleen tavoitteita, seurata kehitystä ja vaikka haastaa kavereita. Itse asetin maltillisen tavoitteen kilometreinä (120) kahdeksi seuraavaksi kuukaudeksi. Tavoitteen, joka ei kuulosta liian kovalta lyhyihin lenkkeihin tottuneelle juoksijalle mutta vaatisi ainakin kaksi lenkkiä viikossa muiden treenien ohella. Kahden kuukauden päästä muokattaisiin tavoitteita ainakin vauhdin suhteen, ehkä pituuttakin lisättäisiin.Ensimmäisen lenkin vauhtikäyrä, sukellus vauhdissa kuvastaa lyhyttä kävelyosuutta risukon käytyä liian tiheäksi pimenevässä illassa.Jokaisen lenkin voi piirtää kartalle ja suunnitella siten seuraavia lenkkejä.

8 viikon tavoite.


Ville

Rajoittunut järkiajattelu

Saimme matkan lähtöpäivän varmistettua lokakuun puoliväliin ja laitoin tietenkin heti lähtöpäivän ylös kalenteriin. Tyttäreni nimipäivä muuten. Mutta siitä kalenterista. Onnistuin vahingossa ostamaan itselleni tammikuussa voimavarakalenterin, tarkoittaen että kalenterissa on aikaympäräideaali 8h unta, 8h työtä ja 8h vapaa-aikaa. Tähän ideaaliin pitäisi sitten verrata omaa ajankäyttöään. En täyttänyt palluroita. Työssäkäyvillä pienten lasten vanhemmilla täytyisi olla oma aikaympyräideaali. Lähtöpäivän kohdalla on kuitenkin teksti "päästän irti rajoittuneesta järkiajattelusta ja siirryn tilaan, jossa kaikki on mahdollista". Olin sittenkin tyytyväinen ostokseeni. Hymyilytti niin tämä rajoittunut järkiajattelu ja miten se osuikin sille päivälle niin hyvin.

Järkiajattelusta pois siirtyminen tarkoittaa minulle tässä siirtymistä arkiaskareista, työstä, lastenhoidosta - kaikesta normaalista järkevästä elämästä tilaan, jonka perustoiminnot ovat vieraita. Miten reissussa esimerkiksi nukutaan ja syödään sekä tilaan, jossa vessapaperi on pakattuna minigrippusseihin. Huh huh minun retkeilystäni on aikaa...Mutta onneksi ihminen sopeutuu nopeasti ja muodostaa oman uuden järkiajattelunsa.

Perusasioita Nepalista olen lukenut tähän asti lähinnä netin kautta. http://www.aasiaan.fi/ ja Suomen suurlähetystön sivuilta löytyy hyvin faktatietoa. Maailman köyhimpiin maihin kuuluva Nepal on kulttuuriltaan rikas ja monimuotoinen. En tiennyt, että pelkästään Katmandun laaksossa on kymmenen maailman kulttuuriperintöluettelon kohdetta. Linkki luetteloon löytyy muun muassa juuri Aasiaan! sivuilta. Ero vauraamman laakson ja köyhän maaseudun välillä on suuri. Nettisivut kertovat synkkiä tosiasioita Nepalista. Esimerkiksi joka kolmas nepalilainen elää köyhyysrajan alapuolella. Lapsia ajautuu yhä enemmän kaduille. Nepal oli vuosina 1996-2006 sisällissodassa, jossa kuoli yli 13000 ihmistä eikä sisällissodan rikoksia ole tutkittu. Ihmisiä on kateissa enemmän kuin missään muussa maassa. Suurlähetystön sivuilta jäi mieleen lause "Nepalissa vallitsee rankaisemattomuuden kulttuuri". Poliittinen tilanne jatkuu epävakaana ja levottomuudet saattavat lisääntyä etenkin Etelä-Nepalin alueella huhtikuussa järjestettävien vaalien aikana.

Toinen puoli Nepalista näyttäytyy esimerkiksi Vexi Savijoen vuonna 2001 ottamissa upeissa kuvissa www.savijoki.net/nepal . Iltalukemisena aloitin juuri Eero Hämeenniemen Norsuilla etuajo-oikeus. Matkalla Etelä-Aasiassa.

Kuntoiluun ei kuulu ollenkaan hyvää. Muutaman kuukauden flunssakierre toivottavasti kaatuu nyt antibioottikuuriin. Mietin tuossa kerran itsekseni, että miten ihmeessä urheilijat malttavat olla harjoittelematta jos tietävät puolen vuoden päästä olevan tosi koitos kyseessä. Tässä olen muutaman kerran tuskaillut, etten kyllä ikinä saa itseäni tarpeeksi hyvään kuntoon. En edes koiran kanssa saisi ylämäkiä koluta. Odotellaan siis, odotellaan...

Koitan keskittyä siis varainhankintaan ja Nepaliin sekä sen kulttuuriin tutustumiseen.

Tanja

Hjälp!

Nu behöver barnen i Nepal din HJÄLP för att få gå i skola!
Genom Kapua08-projektet försöker vi som deltar samla ihop pengar för att kunna förverkliga detta mål för så många barn som möjligt. För oss finländare känns skolgång som en självklarhet för alla barn, tyvärr är förhållandena i Nepal helt andra. Både kriser och de geografiska förhållandena gör att skolgången inte är någon självklarhet. Vi är glada då vi med hjälp av Rädda Barnen kan kanalisera vårt bistånd direkt till de behövande barnen. Hjälp oss att hjälpa!

HJÄLP behöver jag även själv ibland då jag tror mej inse vad jag gett mej in på. Klättringen till 6189 meter höga Island Peak är ingen given bedrift och jag inser att det innebär träning, träning och åter träning. Just nu går det litet trögt trots att motivationen är hög, men det är säkert bättre att inte gå ut för hårt. Målet är att öka träningen steg för steg för att vänja både kroppen och huvudet med takten. Som relativt aktiv motionär känns det bra med ett ordentligt mål, detta gör mej mycket mer motiverad. Sedan flera år har levt med motton: "en ny gren per år". För år 2008 är mottot klart: bestigningen av Island Peak!
En mångsidig träning kommer det följaktligen att bli; skidning, joga, bestigning av lokala Öjberget (knappt 50m) och vinterbad är huvudgrenarna nu under vintersäsongen, jogging, paddling och rodd blir det mera av till sommaren. Cykeln är i dagligt bruk redan och det blir mera till sommaren, besöken på gymet borde även utökas så småningom. Turerna upp på Öjberget kommer att bli tätare och längre så småningom.

Det är nu en månad sedan hela Kapua-gänget träffades första gången, först vid detta tillfälle blev hela resan och dess innehåll mera konkret. Tydligen har det även tagit sin tid för mej att smälta det hela eftersom detta inlägg till bloggen dröjt. Nu skall jag försöka skärpa mej och skriva här om hur projektet framskrider för min del.

Många hälsningar från Vasa (där det idag har regnat hela dagen!)

Atti (Ann-Christine)