Sisäinen urheilija

Paljon on muuttunut ajatusmaailma kuntoilusta sitten kevään. Ai että muistan miten tuskailin etten ikinä ehdi tarpeeksi treenaamaan ja monet illat olin epätoivoinen ettei tästä kyllä tule mitään. No en varmasti tarpeeksi ole treenannut, ylämäkikävely on jäänyt ja jäänyt. Kiire on ainaista ja kauhean järjestelyn takana on, että ehdin lenkillä joskus käymään. Minulle yksi iso syy Kapuaan hakemisessa oli saada tarpeeksi suuri syy laittaa elämä remonttiin ja sen tavoitteen olen mielestäni saavuttanut. Uskon vahvasti ettei lenkkeily unohdu, kun tämä projekti on ohi, sillä sisäinen urheilijani on löytynyt. Vähän se vaatii vielä säännönmukaisuutta ja tavoitteellisuutta, mutta se on löytynyt. En enää pode turhaan huonoa omaatuntoa etten ehdi, tiedän jo, miten haastaavaa on yhdistää kuntoilu, työ ja perhe. Vaikka tahtotila olisi kuinka luja, aika loppuu vaan joskus kesken. Mutta tiedän, että helpompaan suuntaan ollaan menossa. Saana 6v jaksaa jo polkea lenkin, nyt odotellaan ensi kesää niin nuorempi liittyy porukkaan ja mikä into kun näkivät äidin uudet sauvat!
Ja miksi uskoisin etten vajoa sohvalle talven tullen ihana/rankk reissu muistoissani. Minä nimittäin puskin läpi puolimaratonin lauantaina. No en sitä kokonaan jaksanut juosta, mutta liikkeessä pysyin hienosti 21 km ajalla 2.37. Ette usko mikä saavutus se oli minulta ja miten tyytyväinen olin itseeni! Kun en tuota juoksua ole edes treenannut. 5km maksimissaan olen juossut ja sekin harvakseltaan. Mutta into jäi, tykkään selvästi juosta eli taidan koittaa ensi vuonnakin...ehkä 2.30.. Muutaman kerran loppukilometrejä tahkoessani aivan uupuneena ilahdutin itseäni ajatuksella, että menepä ylämäkeen, reppu selässä ja ne valtavan painavat vaelluskengät jalassa! Ei naurattanut.
Viimeinen tapaaminen ennen reissua oli viime viikonloppuna, kentällä nähdään sitten seuraavaksi! Aika uskomaton fiilis
Tanja